Project Description

Valio

Valion pääkonttorissa olivat riesana aina sotkussa olevat neuvottelutilojen johdot.

“Tunnelmat ovat jossain määrin jopa innostuneet – on jouduttu sanomaan, että jäitä hattuun ja edetään nyt suunnitelman mukaan, eikä anneta mopon karata käsistä. Sellaistakin on ollut vähän ilmassa, kun toteutus on onnistunut, että pitäisi ottaa muuallakin nopeasti käyttöön”

kiinteistöpäällikko Jussi Domin

Valion neuvottelutilojen ilmeen uusimisen yhteydessä oltiin päätetty ratkaista myös neuvottelutilojen ongelmana olleet aina sotkussa olevat johdot. Vaikka johdot oli laitettu ojennukseen, ne olivat jo samana iltana sotkussa käytön jäljiltä. Tarvittiin pysyvä ratkaisu.

“Huomattiin, että omin avuin ei pärjätä. Eivät ne ohjeistamisella pysyneet järjestyksessä, vaan niiden taipumus oli mennä aina sotkuun kun tiloja käytettiin.”

“Totesimme, että sotku on jatkuva riesa, ellei tehdä jotain, jolla johdot pysyisivät aina järjestyksessä. Meillä on yleisiä tiloja, kuten aulat, auditoriot ja isommat koulutustilat, ja sitten näitä 10 hengen neukkareita. Neukkareista päästiin alkuun ja nyt ollaan sitten päästy kokoustiloihin, joissa on tullut esille uusiakin tarpeita, kuten koko av-järjestelmä äänineen ja kuvineen. Kehittäminen on siis laajentunut.”

“Olemme nyt pääkonttorissa uudistaneet kuusi neukkaria ja kaksi koulutustilaa. Kuusi on vielä suunnittelun alla. Olemme oikeastaan lähteneet sisustamaan näitä tiloja, mutta päätimme siinä samalla laittaa kuntoon kaapeli- ja tekniikkapuolen.”

Saitteko ratkaistua tarpeenne?

“Aikataulut ovat pitäneet, ja pääasiallisesti kaikki on mennyt hyvin. Toteutus on onnistunut suunnitelman mukaisesti. Prosessi on mennyt todella hyvin ja positiivisesti, hyvässä hengessä. Tarpeet ja ongelmat on ratkaistu.”

Oletteko saaneet palautetta?

“Mitään kovin suurta ei ole tarkoitus tehdä pääkonttorimme 30 vuotta vanhoissa tiloissa. Brändikuvan esilletuonti johtoajatuksena päätimme remontoida neukkareita. Tuoreista sisustusratkaisuista ja uudesta, raikkaasta ilmeestä olemme saaneet positiivista palautetta. Toinen onnistuminen on koettu tämän johtosotkun selvittyä, ja koulutustilojen parantunut av-tekniikka on koettu myös hyvin positiiviseksi.”

“Kalusteet ovat pääasiassa entiset, joita on tarpeen mukaan kunnostettu tai verhoiltu uusilla väreillä. Suurimmissa koulutustiloissa on teetetty muutamia uusia kalusteita. Niissä on vanhoihin pöytiin tehty reikä kanteen tekniikkakalustolle, eikä siitä ole mitään huonoa kuulunut.”

“Tekniikkaan on oltu tyytyväisiä. Suhteellisen kohtuullisin kustannuksin on saatu nämä toteutettua ja se lienee toteutuksen yksi syykin. Kustannus on pysynyt hyvin raameissa suhteessa pintaremonttiin ja sisustustyöhön. Tosin suuruusluokiltaan ollaan fifty-fifty, eli saman verran menee tekniikkaan ja av-puoleen kuin tilan tapetointiin ja stailaukseen.”

Kenelle suosittelisit Pressonin tuotteita ja palveluita?

“Voisin näitä suositella samantapaisille yrityksille, joilla on neuvottelutiloja ja koulutustiloja ja tarvetta saada toimivat laitteet tilaan ja siisteyttä ja järjestystä.”

Mitkä ovat tunnelmat nyt?

“Tunnelmat ovat jossain määrin jopa innostuneet – on jouduttu sanomaan, että jäitä hattuun ja edetään nyt suunnitelman mukaan, eikä anneta mopon karata käsistä. Sellaistakin on ollut vähän ilmassa, kun toteutus on onnistunut, että pitäisi ottaa muuallakin nopeasti käyttöön.”

“Viesti on jo hieman kulkeutunut toimipaikan ulkopuolellekin. Vantaan toimipisteessämme ainakin käytiin remontoimassa ja joiltakin muiltakin toimipaikoilta on tullut soittoja, että miten te olette tämän asian ratkaisseet. Joku pöytäkaluste lienee jo toimitettukin.”