Polku palveluun
Alussa metsästimme ja keräilimme. Sitten keksimme viljelemisen jonka seurauksena Suomestakin tuli maa- ja metsätalousmaa. Tuotannon kehitykseen tarvittiin koneita ja laitteita, jotta pystyi tuottamaan enemmän ja nopeammalla tahdilla. Päästäkseen mukaan kehitykseen koneet piti saada aina yhä aikaisemmin ja omistamisen rinnalle nousi osamaksu, jota seurasi leasing.
Nykyaikaisen yrityksen ei tarvitse tai edes kannata omistaa kaikkea ollakseen kilpailukykyinen, tuottelias, tehokas tai uskottava. Monipuolinen ja vaivaton palvelu, jonka kautta yritys saa erilaiset hankinnat ja niiden huolehtimisen yhdestä paikasta, on valttikortti, johon tartutaan. Kaikkea ei tarvitse omistaa ja silti toiminnasta saadaan helppoa, joustavaa, huoletonta ja ennen kaikkea ennustettavaa. Tiedämme tarkalleen mitä sopimukseen kuuluu, kuka vastaa, kauanko sopimus kestää ja mitä palvelu tulee kuukausittain maksamaan. Kaikki tämä ei ole pelkästään trendikästä vaan myös tukee kestävää elämäntapaa, vähentää hiilijalanjälkeä – ja tekee elämästä yksinkertaisesti helpompaa. Kukapa ei tätä haluaisi.
Saamme valita yritykselle tarpeelliset palvelut ilman, että joudumme ostamaan yhtäkään konetta tai laitetta ja kuitenkin saamme kaiken, jotta toiminta kehittyy ja työvälineet palvelevat meitä paremmin. Voimme keskittää kaiken energiamme yrityksen omaan ydinliiketoimintaan ja tarvittaessa skaalaamme palveluita tarvittavaan suuntaan. Olemme palanneet keräilijöiksi, jotka mustikoiden sijaan keräävät palvelua.
Presson ALL INCLUSIVE -palvelu on valinta, kun kaikkea ei haluta omistaa
Pressonilla tahdomme olla mukana kasvattamassa yritysten mahdollisuutta keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Me haluamme palvella teitä omalla osaamisellamme ja tietotaidollamme.
Presson ALL INCLUSIVE on kokonaispalvelu, jossa tekniikka, kalusteet ja älykkäät palvelut kuuluvat kaikki yhteen pakettiin tilakohtaisesti suunniteltuna ja ylläpidettynä.
Palveluun siirtyminen on helppoa. Me kartoitamme tämän hetkisen tilanteenne ja teemme teille tarjouksen, jossa ei tingitä helppokäyttöisyydestä tai toimintavarmuudesta.
Saat kaiken tämän:
- Ammattilaisten suunnitteluavun oikean teknologian valintaan
- Parhaat merkit ja tuotteet (AV-kalusteet, AV-laitteet, videoneuvottelulaitteet, Teams, Zoom, Meet yms.)
- Valmiiksi Neukkaritehtaalla testattu ja konfiguroitu kokonaisuus
- Huipputason asennuksen, viimeistelyn ja käyttöönoton
- Huoletonta käyttöä – jos vika tai ongelma yllättää, on apu saatavilla välittömästi (servicedesk, etäyhteys, osaava henkilökunta)
- Suunnitellut ja ennaltaehkäisevät huoltopalvelut
- Täyden takuun koko palvelun voimassaoloajan
- Varalaitteet
- Laitteiden ja kalusteiden elinkaaripalvelun
- Sama kk-hinta koko sopimuksen voimassaoloajan
Palvelun isoimpia etuja on ennakoitavuus. Tukipalvelumme on teihin yhteydessä ja sopii tarkistus- ja huoltokäynnit suunnitellusti. Ylläpidosta, huolloista tai vikatilanteista ei tule teille veloitusta ja tämä sisältää myös työt, osat, tarvikkeet ja käyntiveloitukset.
Palvelu on kuukausihinnoiteltu jonka ansiosta kustannukset on helppo budjetoida, koska hinta on aina sama joka kuukausi -ilman yllätyksiä.
Meidän intohimomme on tuottaa neuvotteluympäristöjä, joissa jokainen työntekijä ja johtaja voi kokea onnistuvansa – mikäli se on vain meidän tekemisestämme kiinni.
Kiinnostuitko? Lue lisää palvelusta tästä tai ota yhteyttä ja keskustellaan lisää.